Varasin matkaa suunnitellessani ensimmäisenä tämän matkan viimeisen hotellin Kuala Lumpurissa. Olin kuolannut tätä jo joskus aikaisemminkin seikkaillessani momondossa vailla mitään tarkoitusta, ja nyt kun tuli tilaisuus päästä tähän hotelliin, miksi olisin jättänyt sen käyttämättä.
Kyseessä on siis Invito Hotel Suites -niminen hotelli, tai no pitäisikö sanoa huoneistohotelli tai yksiö. Tämä on valehtelematta paras hotelli, missä olen ikinä ollut. Voisin asua tällaisessa huoneessa Suomessakin. Täällä on kaikki, mitä yksiössäkin tarvitsisin ja tämä sisustus on juuri sellainen, kun mitä omaanomaan kotiinikin haluaisin. Kaikki eivät tälle tummalle puulle syty, mutta minä kyllä kuulun niihin, jotka syttyvät. Niin nättiä <3
Huoneeni on seitsemännessätoista kerroksessa, kaikenkaikkiaan tässä on kerroksia 28. Näkymät parvekkeelta eivät ole kohti Petronas twin towersseja, mutta ei ole näissäkään maisemissa valittamista. Hotellista löytyy infinity uima-allas kymmennestä kerroksesta, samassa kerroksessa on myös itsepalvelupesula ja kuntosali. Ilmainen wifi on nykyään välttämättömyys, se on oikeasti tosi suuri kriteeri mun hotellivalinnoissa.
Saavuin tänne tosiaan jo aamulla kahdeksan aikaan. Resepsuuni sanoi, että saan huoneeni yhdeltä, mihin olin jo henkisesti varautunut. Ei-niin-pitkät yöunet kuitenkin vähän verottivat vireystasoani, joten suunnittelin etsiväni jostain penkin, johon käpertyä nukkumaan. Kesken aamupalan (kellon ollessa ehkä 8:30) resepsuuni pamahti paikalle ja antoi huonekortin ja toivotti hyvää päivää. JES! Tämä oli päivän pelastus, sillä en oikeasti olisi jaksanut tehdä yhtään mitään. Suihkun kautta nukkumaan aamu-unia.
Tekisi mieli ylihuomenna heittää kaikki vaatekappaleet pesuun, kun tuntuu että koko rinkka haisee hieltä kilometrien päähän. Tai oikeastaan voisin aloittaa huomisen katsomalla, onko mulla yksiäkään puhtaita vaatteita paluumatkalle, heh.
Monille naistenpäivä tarkoittaa ehkä sellaista pientä hemmottelua. Mennä jonnekin syömään, saada ruusuja tai jotakin vastaavaa. Minäkin päätin tänään hemmotella itseäni naistenpäivän kunniaksi. Marssin erääseen supermarkettiin, ostin ainekset tonnikalapastaan ja tulin tänne yksiööni sitä valmistamaan, nyt kun ruuan valmistaminen itse on ensimmäistä kertaa 2,5 viikkoon mahdollista.
En olisi matkalle lähtiessä uskonut, että voi näin nopeasti tulla ikävä ruuanlaittoa. Enhän minä kotonakaan joka päivä mitään ruokaa laita, mutta aina sitä tulee jotain tehtyä. Kuorittua appelsiini, keitettyä puuroa, tehtyä smoothie. Kun 2,5 viikkoa on käytännössä tekemättä mitään ruokaa itse, kaikki pilkotaan ja tuodaan valmiina, tulee vieroitusoireita. Siispä tänään viettämäni hemmotteluhetki ruokaa laittaen oli oikein mehevä.
Hyvää naistenpäivää muillekin naisille! :)
Vessakin kunnon luksusta. Tulee kyllä toi vessapaketti tarpeeseen, kun hammasharja lensi roskiin Singaporessa ja sheiverikin on jossain teillä tuntemattomilla. Kyllä se minulla oli mukana kun lähdin... :D
Mulla ei ole mitään kummallisia suunnitelmia näille viimeisille päiville. Älkää ampuko alas, jos sanon, etten aio jokaista nähtävyyttä täällä koluta, vaikka nähtävyyksiä täällä riittäisi. Haluan vain levätä ja nauttia tästä hotellista ja ympäristöstä. Että jos kuvat blogissa ja instagrammissa ovat lähinnä varpaistani uima-altaalla, älkää pitäkö minua laiskana. Tai pitäkää vain, sitähän minä sitten olen. Ehkä suunnitelmiin kuuluu hieman myös shoppailu (vaikka omaisuus meni jo Victoria's secrettiin, voi Hanna Hanna..) sikälimikäli kuin lentokoneen painoraja enää antaa myöten, hahaha :D
Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että täällä Kuala Lumpurissa kaikki nähtävyydet ovat vähän sikinsokin siellä täällä. Ei ole niin selkeää metroverkkoa kuin Singaporessa, vaikka sellainen kyllä siis on. Täytyy mennä netistä varmaankin tutkimaan vähän tarkemmin, mitä kaikkea tässä lähistöllä, ostoskeskusten lisäksi, olisi.
Hienolta näyttää hotelliyksiösi.Oletko tarkastanut rinkkasi kaikki lokerot ettei sinne ole pilotettu mitään soppimatonta kuten huumeita tai jotain muuta joka ei kuulu sinulle.Ettet joudu tahattomasti vaikeuksiin tullissa.Tarkoitan sitä kun se rinkkasi oli teillä tietämättömissa.Hyvää loman loppua.Odotan sinua kotimaisemiin.Kiva kun nähdään.Hyvää yötä Mami
VastaaPoistaOih, ihanan näköinen huone! Oonkos jo kertonu olevani kade muutamista maisemista ja muusta? :D pidä mukava loppuloma, tuu ehjänä takas!!!
VastaaPoista