Ootko huomannu, et sulla kasvaa hiukset kypärän läpi?

 Joskus tulee näitä päiviä, ettei himoilleen voi mitään. Tänään oli jälleen kerran sellainen talvipäivä, että tuntisi itsensä tyhmäksi, jossei menisi ulos. Ulkoilu on kuitenkin tyhmää. On tyhmää kävellä ympäri ämpäri, tai juosta. Hiihtäminenkin on tyhmää, tai se tarvitsee sen fiiliksen.  Tajusin, että haluan mäkeen. Se tunne vaan tuli. Ryntäsin alakertaan, etsin laudan, kengät, kerrastot ja lähdin Hervantaan. Automatkalla mietin, että laitoinko edes ovia lukkoon, kun lähdin niin vauhdilla, mutta en ainakaan mitään noottia vielä oo saanut :D

Parkkipaikalla tajusin, että no laskettelulasit ei olis ollu pahitteeks, ja ottaen huomioon, että puhuttiin niistä Kaisan kanssa eilen, tuntu tosi idiootilta ylipäätään unohtaa ne. Toisaalta kaikki on ton mun supercoolin kypärän syytä, kun ei varsinaisesti tunnu, että siitä puuttuis enää mitään härpäkkeitä :D Hannan henkinen ikä taas 5 vuotta. Sain lievästi tuijotuksia ja aika moni laps mun selän takana sano kaverilleen, et KATO TOTA, sit ku se toinen kysyy mitä ja vastauksena on hiljaisuus, epäilin, että ne vaan osotti meikäläisen päätä :D Mutta ihan tosissaan, kypärät on niin tylsän näkösiä, ja koska mulla ei muuten oo hiuksia nimeksikään, niin kai saan ees käyttää tollasta coolia peruukkia, joka muuten mätsää ihan täydellisesti mun lasketteluasuuni. Ja mut ainakin erottaa hyvin rinteestä.

Ensimmäinen nousu oli hieman hatara, tasapaino oli vähän hukassa ja pelkäsin koko ajan kaatuvani. Koska mä olen edellisen kerran ollut edes laskemassa? Heti kun ylhäällä sai siteet kiinni ja itsensä hilattua rinteenreunalle, tajusin kuinka paljon olinkaan taas kaivannu tätä. Ja kuinka kivaa se lopulta oli. Ja kuinka mä nautin siitä. Osasinkin vielä jotain. Yhden kerran vaan heitin kuperkeikantapasen ja vierin (vyöryin) rinnettä alas varmaan 50 metriä, mutta ei se varsinaisesti sattunut. Häntäluu ei välttämättä tykänny ja aloin taas kerran kyseenalaistaan kaikkia niitä idiootteja, jotka ei käytä lasketellessa kypärää.

Aamulla mulle tehtiin dementiakepponen (aloin nimittää sitä tollasella hienolla nimellä, koska se kuulostaa hauskalta). Keittelin kaikessa rauhassa aamupuuroa hymyssä suin. Lisättyäni kaurahiutaleet, muistin, etten ollut maustanut vettä vielä suolalla. Joku oli ilokseni täyttänyt suolasirottimen, mutta pilaillakseen (tai oikeasti vahingossa) jättänyt korkin kiertämättä kiinni. No ei tullut ihan ensimmäisenä mieleen tarkistaa, onko korkki kiinni vai ei, kun ei ennen tälläistä ole tapahtunut. Ja sitten olikin astetta suolaisempaa puuroa. Tuo lasipurkki oli siis aluksi täynnä... Heitin puurot roskikseen ja kaivoin jäätelöpaketin pakkasesta. Näinhän sen kuuluu mennä, eikös.

Eilen oltiin iltaa istumassa Iiriksellä. Oli kyllä hupaisaa, vein mukanani taas kerran vääntämäni persikkapiirakan. Mulla on nyt kolme variaatiota kyseisestä piirakasta, enkä osaa päättää lempparia. Ehkä se oli tämä viimeisin. Reseptiäkin tulossa, kunhan saan siitä otettua kuvat (eli siis käytännössä tehtyä koko piirakan uudestaan, heh) Illan kuluessa letitin Ellun pään täyteen lettejä. Tuli aika tyylikäs yhden ponnarin taideteos. Tarkempi harja ja pari pinniä ei olis ollu pahitteeks, mutta menihän se nyt noinkin!

Hyvää lauantai-illanjatkoa kaikille. Minä menen nyt pukeutumaan saunan jäljiltä.