2015-11-15

Hannan lista 46

Kuulin radiosta eilen kappaleen, jota en ollut kuullut pitkään pitkään aikaan; Kuin helminauhaa. Tätä kuuntelin radiosta niiden muiden iskelmäpopituksien kanssa kymmenen vuotta sitten. Nostalginen hetki kuulla jotain niin pitkästä aikaa (taisin vielä kuunnella tilanteeseen sopivasti Nostalgiaa)

Selasin vanhoja postauksiani taaksepäin ja huomasin joskus kirjoittaneeni sen hetken lempparibiisejä ylös. Se oli fiksua, siinä oli paljon sellaisia, mitä näin kuukausia myöhemmin kuuntelee ihan innoissaan taas, kun hetken on ollut hiljaista. Siispä, tästä eteenpäin joka sunnuntai ilmestyy jonkinmoinen hyvien biisien kokoelma. Ne eivät hyvin suurella todennäköisyydellä ole uusia kappaleita, niitä on vain sillä viikolla soitettu erityisen paljon. Ne saattavat olla jotain arkistojen kätköistä löydettyjä Cascadan Everytime we touch -biisejä. Niitä ei myöskään välttämättä ole usein montaakaan, mutta edes muutama. Jälkikäteen niistä saattaa itse tehdä suuriakin nostalgisia löytöjä, vaikka ne eivät teille lukijoille avautuisi mitenkään.


Viikon 46 kappaleet

Diana Ross - Chain reaction
Conchita Wurst - Where have all the good men gone
Pekka Ruuska - Mä tahdon sun elämään
Sam Smith - I'm not the only one
Suvi Teräsniska - Uusi aamunkoi


Mun viikonloppuni meni muuten hyvin! Kohta vielä partion johtikseen ja sitten kokeileen Evalle lettiä, hyvää sunnuntaita ihmiset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti