Ja siellä se on. Spotifyssä Waltteri Torikan Elokuun 16. En ehkä kestä.
Siis kello on puoli yksi yöllä. Oltiin Oskun kanssa lenkillä. Ja sitten toivuttiin lenkistä kolme tuntia ja syötiin omenapiirakkaa. Kalorit hyvin kulutettu ja saatu takaisin.
Huomenna olis töitä. En välttämättä halua taas tietää, mikä helkkarin työmaa siellä odottaa, mutta suhtaudun tähän nyt vielä toistaiseksi positiivisesti. (Töissä tehdään siis pienimuotoista remonttia, ikinä ei tiedä miltä siellä seuraavaksi näyttää)
Teen huomenna kurpitsasosekeittoo. Kerta se on ensimmäinenkin. Oon kyllä kurpitsaa syönyt, mutta en sosekeitossa. Oon kyllä kuullu sen verran hyviä kokemuksia, että uskallan itsekin kokeilla. Tietenkin ilman ohjetta, mutta kokeileva keittiö on se paras keittiö.
Miksei mua väsytä. Oon jotenkin tosi pirtee kun peipponen. Aamulla on varmasti sitä mieltä, että ei ollut taas fiksu idea kukkua yömyöhään. Onneksi on iltavuoro.
En siivonnut tänäänkään. Tai siivosin, laitoin kaksi tavaraa paikoilleen. Ja loput 2000 on edelleen lattialla. En tiedä miksi tämä nyt tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealta. Pitäis tehdä partioretkellekin sata asiaa. Mutta kun ei jaksa. En keksi.
Tästä tekstistä saa kyllä sellasen kunnon masennustorstaifiiliksen, mutta mulla oli oikeesti hauska päivä :D Että pahoittelut jos jakelen tätä negatiivista energiaa kaikkialle.
Nyt Apulannan Valot pimeyksien reunalla siivittämänä höyhensaarille.
Hyvää yötä! :)
Ikuisesta matkustamisesta, loputtomasta ruokapöydästä sekä isoista prinsessamekoista haaveileva maksimekkojen ja suklaalevyjen ystävä, ikuinen lapsi joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Elämäntavoitteena tuntea maailman seitsemän meren aallot varpaissa, tai vähintäänkin seitsemän mannerta jalkojen alla. Välillä aiheellista potkia vauhtia takapuoleen, kun luonteeseen kuuluu aikaansaamattomuus ja yhtäkkiset innostuspistokset. Huonetta koristaa lukuisat lankarullat ja ompelukoneet, sekä toistakymmentä leivontakirjaa. Juttuja mielialan mukaan. Ikä on vain olosuhde, mutta kasvaminen on ihme!
Edelliseen kauniita luontokuvia. Kiitos vierailustasi ja avustasi torstaina.Yritin jo eilen lähettää kommentia , en onnistunut. Toivottavasti onnistuu nyt.Tuliko hyvää kurpitsakeittoa ja uskon ,että selvisit hyvin työpäivästäsi.Hyvää yötä ja kauniita unia. Mami
VastaaPoista