2015-02-17

Viime aikoina

§ Oltiin eilen Oskarin kanssa luovuttamassa verta. Käteni oli kerrankin siinä kunnossa sitten joulun, etteivät ne halkeilleet joka suuntaan ja olleet punaisempia kuin tomaatti. Kuumotti kyllä vähän meikäläisen hemoglobiiniarvot, kun jotenkin tuntui ettei ne ole sieltä kirkkaimmasta päästä laisinkaan. Ensimmäisen sormitestin mukaan hemoglobiini oli 123. Shit. Luovutusraja on 125. No sitten ihana "haastattelija" päätti ottaa vertaistestin vasemmasta keskisormesta. 126. "Pyöristättekö puolia ylöspäin?" Otettiin sitten vielä kolmaskin ja se näytti 131.

Minulta kysyttiin haluanko luovuttaa kun tämä on vähän tällainen raja. Tottakai kun tänne asti raahauduttu. Veret pussiin ja sitten täytetylle lohileivälle kahvion puolelle. Tai no siis tässä välissä vielä onnistuin sen sideharson saamaan ihan vereen pumpatessani, kun sormessa ollut laastari irtosi (ne ovat ihan surkeita laastareita).

§ Perjantaina oltiin katsomassa Fifty shades of grey. Piti kirjoittaa tästä jo aikaisemmin, mutta en tiennyt mitä sanoa :D En tiedä oliko leffa hyvä vai huono ja mitä ylipäätään odotin. Se nyt on varmaa, että huonompi se oli kuin kirja, mutta se varmaan oli ihan itsestäänselvyys. Kirjasta tekee mehukkaan minäkertoja ja kaikki ne pienet yksityiskohdat, sanavalinnat ja kuvaukset, joita ei leffaan luonnollisesti saa mitenkään mukaan. Miten siellä nyt yhtäkkiä ilmaisisi mitä sisäinen jumalatar on mieltä, vaikka kirjassa se oli ihan simppeliä.

Paljon sieltä jäi myös asioita pois, tai asiat töksähtelivät vähän oudosti kesken kaiken, haluaisin jonkun mielipiteen joka ei kirjaa ole lukenut että tuntuiko ne vähän oudolle :D Mutta sitten taas toisaalta tykkäsin kyllä monista kohtauksista. Leffa olisi saanut olla hieman pidempi, että varsinaista tarinankerrontaa olisi ollut hieman enemmän. Alussa kerronta oli tosi yksityiskohtaista (tarkoitan kohtauksia oli paljon kirjan alusta) ja loppu viiletti sellaista vauhtia, etten itsekään meinannut pysyä perässä.

 Kuten sanoin, en tiedä mitä mieltä olen :D Seksikohtauksissa olisi voinut olla hieman vähemmän Anan tissejä ja enemmän monipuolisuutta. Okei kuulostaapa tuo nyt häröltä :D Tarkoitan siis, että aina kun alkoi taas yksi -sellainen- kohtaus, osasin sen kutakuinkin jo ulkoa, koska se oli samanlainen kuin edeltäjänsä.

Anyway. Taidan nyt pistäytyä kaupungilla ja sitten syödä kalapuikkoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti