2011-01-23

Vanhojapoikia viiksekkäitä ja otsatukkaisia

Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
Sinne elämän toveri tahtonut ei.
Yksin Nestori jäi kuten norppa,
Myös sen kumppanin kohtalo vei.
Suuri Saimaa mut sata on hylkeitä vaan,
Kohta jäljellä ei ehkä ainuttakaan.
Huuliharppua soittelee Miikkulainen,
Yksi ymmärtää kaipuun sen.


Toi on ihan hirveen surullinen! Ja minun tehtävänihän on opetella sanat maanantaiksi, jotta tätä voidaan sitten laulaa koulussa. Jäätiin tähän siis hieman Sannan kanssa koukkuun. Ja kaisan naamalla oli selvä "facepalm" ilme.


Mun piti eilen tehdä tää, mutta yllätysyllätys NETTI LÄHTI MENEE. Kyllä siinä sitten pikkaisen ärrrrräpäitä päästeltiin.

Mutta siis nyt eilisen postauksen pariin. Tälle tytölle lähti otsatukka, no ei lähtenyt vaan tuli. Oon ihan tyytyväinen, tosin nyt aamulla se on jo ihan seon näköinen. Pitäisköhän se pestä uudestaan että sen sais ees suoraa? Näytän hassulta, kun en oo tottunu otsatukkaan. Sellanen mulla nimittäin oli viimeks vähän alle vuosi sitten. Ja luulempa että tää otsatukka tulee sitten ensvuonna takaisin.

Tossa vielä vähän kuvaa. En tajua, miks noi nyt näyttää noin punasilta kun yleensä ne näyttää ihan delanneilta. (Jos ette älynny niin tossa vika on niinku BEFORE -kuva :D) 

Ennen tätä leikkausoperaatiota vietin aikaani saunassa. Päätin nyt kerrankin ottaa rennosti ja hemmotella itseäni. Sen lisäksi että yleensä löhöän lauteilla ihanan saunatyynyni kanssa ja poltan tunnelman saamiseksi kynttilöitä niin tälläkertaa mukana oli myös joulupukilta saamaani jalkakylpyöörakeita?
Ah, noi tuoksui kyllä ihanalta. Liotin siis myös jalkojani, sillä ne on varsinkin näin talvisin tosi kuivat kantapäistä. No, eihän tätä kaikki tähän loppunut, naamaani tungin...
...jonkun hämärän kasvonaamion. Sekin tuoksui ihanalta, ja sitä jäi jopa ylitte! (Tosin heitin sen sit lopulta roskiin saatuani tosta ekan ton kuvan :D) Toi lupaili finnien poistamista ja sen sellasta. Olen itseasiassa ihan järkyttävän yllättynyt että finnit on pysyny pois mun naamalta!? Olisko mun murrosikä finnien osalta kohta jo ohi? Täytänhän mä jo 16. Vai onko syynä sittenkin Lumenen puhdistusmaito? No, anyway, saunan jälkeen jatkoin jalkojenhoitoa laittamalla kovettuneille jaloille (tämäkin joulupukilta) tarkoitettua rasvaa. Jos minulla nyt ei olisi kameran akku tyhjä, ottaisin kuvan oikeasti pehmenneistä jalkapohjistani ja kantapäistä!
Kerrankin joulupukki on ajatellu terveyttäni eikä tuonut pelkästään vihreitä kuulia, jotka nekin *kröhöm* katosivat aika nopeasta mahalaukkuni syövereihin.

Nyt pitäisi lähteä pukeutumaan, sillä olemme lähdös mummolaan lihakeitolle. Ajattelin kuitenkin olla ihan kiltti tyttö ja ottaa *kröhöm* kouluhommia mukaan. Oikeesti, kuitenkin kuolen siellä tylsyyteen niin onhan se tekeminen ihan hyväjuttu. Ainiin, voisin ottaa mukaan myös "vauvapeiton" jota siis virkkaan, voin ottaa siitä kuvan vaikka illalla niin älyätte, miksi sitä voi käyttää vain vauvat (....koko on ihan mukavan pieni mulle joo :D)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti